PIENTÄ PUHETTA

Tänne pyrimme bändin kanssa laittamaan mielenkiintoisia ja ajankohtaisia juttuja ja häppeningejä sekä muuta mitä mieleen juolahtaa. Pyrimme pitämään yllä myös jonkinlaista "päiväkirjaa" keikoilta ja miksipä ei vaikka privaatistakin, sikäli kun kerrottavaa riittää..


SIVARI-UUTISET

1.9.2008 KERVINEN LÄHTÖÖ, TOPI TULOO

Ainakin toistaiseksi joutuu kitaravelho Kervinen jättäytymään sivuun Deestyle-orkesterista. Valmennushommat vievät miestä ulkomaan leireille ja kisoihin ja minne lie. Tilalle on tulossa jo muutamia keikkoja Heikkiä ansiokkaasti tuurannut Topi Joensuusta. Heikin voit käydä tsekkaamassa vielä tulevana viikonloppuna Nilsiän Dooriksessa ja Kuhmon Kainuu-hotellissa.

Ja se Ransetti meni sitten kanssa uusiksi. Nyt alla on terhakka keikkadösä. On siistit tarrat ja siisti rekkari ;)

16.7.2008 VAIKKA NÄYTTÄÄKIN HIENOLTA KUN TULEE TRANSITMIES

Ainakin Jouko Mäki-Lohiluoman mukaan, niin uskollinen keikkaratsumme on menossa uusiksi. Myllyn tekniikka on kyllä terhakas kuin kuin keväisellä varsalla, mutta alusta ja "kuluvat osat" alkavat muistuttaa ikäloppua ruunaa. Alle kun kurkistaa niin eipä siellä mitään mainittavaa näy.. Eli uusi dösä on tilauksessa. Tässä heinä-elokuun aikana vaihto tapahtuu.. ja varmaan vähän muutakin.. Eli keikkatransettiamme kaikkialle seuraava autokolonna joutuu kohta opettelemaan uuden rekkarin :) Jep!

4.3.2008 PÄIVITYSTÄ

Kerrotaanpas nyt jotain, kun on ehkä tylsähköä lukea uutisia joiden edellinen päivitys on lähes vuoden takaa. Eli ei oikeastaan mitään uutta taivaan alla :) Kalle sai poikansa ja saman teki Jaska. Nyt taaperot ovat jo ryömimisiässä ja kaikki hyvin. Bändi tekee toistaiseksi keikkaa tällaisella sopivalla n. 4-5 keikan kuukausivauhdilla, jää sitä myöten vähän aikaa myös vaipan vaihtoon, pyllyjen pesuun ja talkin levitykseen. Tällaista, olipas pysäyttävä uutinen! P.S. Kervinen edelleen naimisissa ja rokkimies rengastettu!

8.5.2007 PITKÄSTÄ AIKAA

Nyt sitä niitetään railakkaan pikkujoulukauden satoa, kerrotaan tässä ja nyt että Kalle ja Jaska saavat vauvan! Tahoillansa luojan kiitos ja iloisten perhetapahtumien ajankohta on siellä heinä-elokuun taitteessa. Samoihin aikoihin myös Kitara-Heikki tekee ison ratkaisun ja purjehtii avioliiton auvoisaan satamaan pitkäaikaisen kihlattunsa kanssa. Bändi ottaa siinä vaiheessa vähän aikalisää ja varoaikaa kumpaankin suuntaan, eli vetäydymme epämääräiseksi toviksi estraadeilta, keikat katsotaan tapauskohtaisesti ja sovitut tehdään tottakai, mutta näistä syistä loppuvuoden keikkakalenteri on noinkin tyhjä ja sellaisena se ainakin toistaiseksi pidetään.. Deestyle elää ylpeänä mukana ja seuraa läheltä jännittäviä ja mielenkiintoisia aikoja!


20.2.2007 DEESTYLE SPONSOROI RalliSprinttiä ajavaa Antti Ruuskasta kaudella 2007. Sprintissä Suzukillaan kaahaavan lupaavan kuljettajan menopelin kylkiä koristavat näyttävät DEESTYLE-tarrat. Bongaa Antti ja Suzuki RalliSprintin SM-sarjassa 2007!

14.2.2007 DEESTYLE MUKANA LASTENKLINIKOIDEN KUMMIT TAPAHTUMASSA TAHKOLLA . 17.2.2007 järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät myös Illi ja Valvomo. Orkesterit esiintyvät ilman palkkiota ja pääsylipputuotot käytetään Kuopion Yliopistollisen sairaalaan lasten teho-osaston laitehankintoihin. Kaikki mukaan hyvän asian puolesta! www.kummit.com


JORINOITA TIEN PÄÄLTÄ, SIELTÄ JA TÄÄLTÄ

17.12.2007 PIIIIIIIIITKÄSTÄ AIKAA! Männäviikolla todettiin jälleen että kyllä tuo Pohjanmaa ja länsirannikko on mahtavaa aluetta. Kokkola ei pettänyt tälläkaan kertaa, vaan meno oli mahtipontista kahtena iltana. Kervinen leireili (taas:) valmennettaviensa kanssa ja kitaraa tuurasi ansiokkaasti yks Juha. Kiitokset Jussille sekä pikkujoulutunnelmissa olleelle yleisölle. Orkesters pojkarna tackar och pockar också på svengelska!

27.4.2007 MUNARIKASTA VAPPUA KAIKILLE! Kirjoitellaan lähipäivinä uutta stooria...

1.3.2007 PÄIVÄÄ! Kirjoitetaanpas tänäkin vuonna jotakin. Kevään 1. päivä. Alkuvuodesta pideltiin vähän lomaa ja nyt on keikkahommia taas viritelty. Uusia hauskoja paikkoja on tullut ja ensiviikolla painellaan taas pohjoiseen. Iso-Syöte on paikka ja innolla odotellaan keikkaa, semminkin kun Hotellilta Syötteellä on ehkä Suomen kauneimmat maisemat, jo niitä lähtee mielellään ihastelemaan. Kokeillaan myös ensiviikolla sellaista "piuhat irti"-hommaa Ravintola Syvärissä Nilsiässä, jammaillaan, lauletaan ja tanssitaan ja.. katotaan mitä keksitään. Vähän sellaista pienimuotoista, leirinuotioo.. tiätsä?! Bändiyhteisöstämme kantautuu taas myös iloisia uutisia, mutta niistä myöhemmin... ;)

21.12.2006 HAUSKAA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!! Kaikille sivuilla ja keikoilla kävijöille toivottaa DEESTYLEN poijat! Seuraavia vetoja 28.12. Joensuu BePop, 31.12. Tampere Amarillo..

21.11.2006 HIPHEIJAA! Aika aktiivisia on oltu kuulumisten kirjoittelussa.. =/ Mutta samaa stooria, keikkoja on tehty joka viikonloppu ja kummasti ne tahtoo vaan olla aika kaukana täältä Savonmualta tarkasteltuna. Tässä on pidetty ainakin viidet pikkujoulut jo peräkkäisinä viikonloppuina, Rukalla viikko sitten juhlat huipentuivat kun oikea Joulupukki kävi jakamassa pojuille lahjat, Jaska sai pikkuauton, Make lukulasit, Kalle bensan suodattimen, Henkka sytkärin ja nyt ei päivittäjä muista mitä Heikki sai, mutta asia julkaistaan heti muistin palauduttua (edit. Se oli muuten teippirulla.. todiste tässä). Noh, ensi viikonloppuna 2 päivää Turun Galaxissa. Innolla odotamme tulevaa, kaksi päivää sama mesta, ei väliroudauksia ja vieläpä TPS-Ilves Elysee-areenalla sekä pikkujoulujen finaali.. On se juhlaa! Joulukuussa sitten ollankin kotikentällä aika paljon, 3 shöuta Nilsiässä ja pari muuta Itä-Suomessa päin. Pitänee tällä kirjoitteluvauhdilla varmuuden vuoksi toivotella jo Hyvät Joulut, jos ei muuta kuulu!!! Kirjotelkaa ja käykää keikoilla hyvät ihmiset!

17.7.2006 HOLIDAYT on vietelty. Tiukka keikkarypistys menossa. Viimeviikolla 2 iltaa Kiuruveden Vihreillä Niityillä, mahtava tapahtuma! Tästä eteenpäin painottuu sitten näköjään etelän suuntaan, mutta mikäpä siinä näin kesällä kierrellessä vaikka maamme rannikkoja. Kertoillaan taas lisää kunhan vauhtiin päästään..

5.6.2006 MIKÄ KESÄ! (tai missä..?) Kesän avajaiskeikat Tuusniemen Hojohojossa ja Hotelli Vantaassa takana. Jälleen kerran yksi mieleenpainuvimmista viikonlopuista. Hojohojo ei ollut ihan turvoksissa mutta paikallaolleet tytöt saivat aikaan hyvän atmöksen (mahtoiko Scandinavian Hunkseilla olla osuutta sukupuolijakaumaan). Vantaalla puolestaan oli sitten porukat hyvin liikenteessä ja meno oli ettemme sanoisi, uskomattoman upeaa! Kiitoksia hyvät ihmiset, hyvin ootte messissä!

26.4.2006 Wappendaali ovella! Ja pojat lähtee Kuopioon ja Riihimäelle, kaksi Deestylelle ennenkäymätöntä mestaa viikonloppuna, toivottavasti kansa on vapputunnelmissa. Kotipuolessa Piazzassa oli mahtavaa viime perjantaina, Skiend oli homman nimi ja porukka joras.. Toukokuussa sitten vähän löysätään, ei taida tällä hetkellä olla siellä ku kolme keikkaa.. Tarkkaillaan tilannetta!

27.3.2006 Kevätpäivää! (vaikka pakkasta onkin tänäaamuna -18)
Himoksella käytiin lauantaina, terassikeikalla iltapäivällä oli loistokas After Ski-meno, pieni lumisadekaan ei haitannut meininkiä. Pahasti flunssainen solistimme taisteli vielä päiväkeikan, mutta iltakeikalle hotellille hommattiin tuuraamaan loistava Konsta-poika Jyväskylästä. Ekaa kertaa mukana ollut Konsta veteli kuin vanha tekijä ja meno oli OIKEESTI mahtava! (samaan aikaan henkka mökötti nurkassa ja veteli hiljaa kuumaa rommia:) Kitooksia Konstalle ja yleisölle!!! Ensi viikonloppuna taas pohjoiseen, Rovaniemi on suuntana silloin.. Ainii! Kiitetäänpä tähän saman syssyyn Tirkkosen Ileä Flipper-orkesterista! Ile tuurasi puolestaan Markoa viikko sitten Kankaanpäässä. Hieno paikka.. Tässä samassahan voi todeta että tuuraajia on käytetty viimeaikoina, pitäiskö huolestua..?!? No ei, sattumien summa ja hyvä asia että on ystäviä! Kalle se vaan on kova jätkä, kaikki muut bändissä onkin jo tuurattu mut jätkä vaan porskuttaa..

20.2.2006 Väliaikoja! Ruovedellä piipahdettiin perjantaina, loistokas meno! Kitarakervinen on Tornion olumbialaisissa ja kunniakkaan tuurauksen hoiti Wahlströmin Kristian! Kitooksia Krisulle, tulevana perjantaina jatketaan Tampereen Ilveksessä samalla sykkeellä..

9.1.2006 Terve! Lapissa käytiin tuossa vuoden vaihteessa ja länsirannikolla viime viikonloppuna. On se vaan kumma mesta tuo Suomen Lappi, jotain maagista siellä kaamoksessa kyllä on. Reissu oli rankka mutta hauska, 5 päivää ja 8 hiihtokeskusta käytiin tsekkaamassa. Iso kiitos tuuraajarumpali Antille tiukoista seteistä! Kyllä tää on hianoo!

21.12.2005 DEESTYLE toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Riehakasta Uutta Vuotta 2006. Nähdään!

12.12.2005 HEPS! Viikonloppu Hangossa takana. Perjantaina ja lauantaina loistomeno Grönanissa! Kiitoksia paikallaolijoille sekä henkilökunnalle hyvästä yhteistyöstä! Orkesteri viihtyi ja tulee mielellään uudestaan..

27.10.2005 Long time no seen Ollaan tässä oltu vähän lomilla, on jäänyt nämä rustailutkin vähän vähemmälle. Mutta tästäpä se taas lähtee, pikkujoulukausi alkaa, tulevana viikonloppuna Kiuruvesi (malttamattomana odotellaan..) sitten seuraavat weekendit meneekin jouluun asti EteläSuomessa ja joulun jälkeen Lappiin! Jeah! Koittakaahan suoriutua nämä pimeät ja ankeat ajat. Tulkaa ihmiset keikoille! Tanssitaan ja laulellaan.

25.7.2005 JEEEE! Päästiin sitten bändikisan finaaliin (lue juttu sivun alusta). Jyväskylässä ja Tulenliekissä oli jälleen aika messevät meiningit. Pitänee olla tyytyväinen jos lämppäribändi saa encoret niinkuin Leppävirralla kävi. Ensi lauantaina painetaan sitten länsirannikolle, Kokkola on suunta. Sinne kaikki!

11.7.2005 NYT oli kovista keikoista kysymys viikonloppuna. Ruoveden noitakäräjät ja Aitoon kirkastusjuhlat ja monituhatpäinen yleisö (5400 henkeä, lue www.aitoo.fi). Uskomaton wiilings! Kuvamatskua tulossa lähipäivinä. Päivitetään sitten sivuja vähän enemmän kerralla!! Se on lupaus!

22.6.2005 Hyvänen aika! Siitä on jo vuosi kun viimeksi hyvät jussit toivoteltiin. Niin se aika rientää kun keikkaa pukkaa, mutta taas on minttumaari käsillä. Että Hyvää Juhannusta kaikille kuulijoille! Pojat lähtee taas PMJ-Privateshouhun. EI HUKUTA!!!

1.6.2005 Heps! ..Summertime and the livin' is easy.. Ja lämpöjä ainaki 14! Juu keikkaa vaan väännetty, männäviikonloppuna oli oikein maakuntakierros, Rautavaara ja Kiuruvesi.. Hauskoja paikkoja. Ja tänään mennään sitten Kallen kotikentälle Tampereelle ja lauantaina uudestaan. Se on koulujenlopetusviikonloppu kysymyksessä, odotettavissa örvellystä ja mörinää.. :)

11.4.2005 Moi! Keikkarupeama kesken. On tässä käyty Ylläkset, Nokiat, Himokset, Kajaanit, Iso-Syötteet jne. Ja vappuna taas Ylläkselle. Seuraavat kaksi viikonloppua keikkaillaan kotipuolessa, mikä on sinänsä ihan terveellistä välillä.. Pikkasen tulee kilometrejä, mutta se kuuluu muusikon antoisaan ammattiin, ei käy valittaminen. Ootteko muutes löytäneet Ylläskuvamatskut..? Löytyy galleriasta, mut jos ei ni klikkaa TÄSTÄ

15.3.2005 Tsaukki! Aiheutettiin hämmennystä täpötäydessä Hotelli Tahkossa sekä Syvärin Kunkussa männäviikonloppuna, loistofiilikset jäi, kuin myös edellisviikon Kiuruvesi-illasta. Enää puoltoista viikkoo pohjoisen rundiin, "alkais tää saatanan keli jo lämpeemään.." sanosis turunpojat =) HIPII!

24.2.2005 TERVE! Täällä taas... keikkakiireiden välissä pidetään vapaata tulevana viikonloppuna. Sen jälkeen ei taas keikatonta viikonloppua ole ihan hetkeen näköpiirissä. Mut mikäs tässä, päivät pitenee ja silleen, mukavaahan se keikkailu vaan on. Aika paljon nähdään jatkossa maamme hiihtokeskuksia, sporttimiehiä kun olemme niin se on pelkästään positiivista, maltamme tuskin odottaa pääsiäishankia Ylläksellä.. =D Tulkaapa ihmiset keikoille niin pidetään hauskaa kimpassa!

3.1.2005 HYVÄÄ UUTTAVUOTTA KAIKILLE!!! Ootteko ikinä olleet mukana venäläisten bileissä?!? Myö poijat sitä oltiin uudenvuoden aattona soittamassa bileissä jossa oli VAIN itäisiä naapureitamme n. 250 kpl.
HUH HUH, olipahan bileet. Kyllähän nuo hauskaa pitävät mutta on kyllä aikalailla omanlaisensa juhlat, Stolisnaja vaikutti maistuvan... Suosittelemme, jos kohdille osuu!! ...tai no... ;)

15.12.2004 Heps! Tuassiisa käytiin Tsadissa säätämässä kahden keikan verran. Perjantaina Gloria ja lauantaina Zetor. Taas on pakko todeta että kyllähän siellä(kin) bilettää osataan.. Ylihuomenna vielä Kuopion Amarillo, jonka jälkeen DeeStyle vetäytyy joulun viettoon. Joulurauha tosin rikkoutuu jo joulupäivänä perinteisissä Ravintola Syvärin kinkunsulatus bileissä Nilsiässä. Sinne siis kaikki kynnelle kykenevät. Voidaan luvata tässä ja nyt että on paikka sekaisin!!! Mut jos ei tässä ennen nähdä, ni DeeStyle toivottaa kaikille HAUSKAA JA RAUHALLISTA JOULUA! CU!

26.11.2004 Heipähei pallerot! Taas ollaan oltu hiljaa tekemisistämme, mutta tässäpä joitain valoituksia: Tänään mennään Kuopioon, privaattibileet kysymyksessä ja odotettavissa järjetön shöu. Jaska tulee Helsingistä messiin kun huomenna pidetään nostalgiailta legendaarisessa ravintola Syvärissä. Kaikki kynnelle kykenevät mukkaan! Hipii! Tänään saadaan uudet PA-kamat. Voidaan tässä vaiheessa luvata että jatkossa tehoja, jylinää ja jytkettä riittää vaikka messuhalliin mentäis.. MUTTA onhan meillä volumenappulat joista säädetään volyymit sopivaksi pienempiinkin pubeihin, eikä kaikkea kannata joka paikkaan mukana kuskata. Seuraavaksi hankintalistalla onkin linja-auto...

1.11.2004 Käytiin lauantaina hämmentämässä Kiuruveden Peltohovissa. Jälleen kerran yksi parhaista keikoista, tunnelmista ja yleisöistä.. Loistavaa loistavaa.. Tulevana lauantaina painellaan taas Helsinkiin, Ski Expo-messut on homman nimi tällä kertaa. Siellä lauantai-iltapäivänä ja Audi-osastolla rysähtää...

25.10.2004 Helsinki on nyt valloitettu :) Käytiin perjantaina taas Kaisaniemessä ja hauskaa oli!!! Yleisö, järjestäjät ja orkesteri olivat todella tyytyväisiä. DeeStyle kiittää!!!

18.10.2004 Siis moi! Pitkästä aikaa.. Hiljaiseloa on pitänyt vähän aikaa mutta viikonloppuna aloitettiin taas keikkarupeama Kajaanin Pitkästä Tanelista. Viihtyisä pubi, hieno porukka ja henkilökunta. Loistavan riehakas atmös, kiitoksia vaan kaikille paikallaolijoille!! Tullaan toistekin, heti kun tilataan. Ja perjantaina mennään taas ihmettelemään pääkaupunkimme menoa.. Keikkaa eteläänpäin on tullut kiitettävästi loppuvuoden kalenteriin. Jatketaan meidän puolesta samaan malliin myös 2005!

9.8.2004 NO HUH HUH! Neljän keikan viikonloppu onnellisesti takana. Louhosareena on upea paikka ja äänentoisto ja puitteet kohdillaan. Yleisöäkin oli paikalla aika kiitettävästi. Nyt on takki tyhjä, huilaillaan pari päivää ja eiköhän se taas siitä. Laitetaan uutta keikkakuvaa louhokselta ja rapujuhlilta näkösälle lähipäivinä.

7.6.2004 HUOM!!! Passo-Kale tulee tänään Frederikin ikään, siis 7.6.2004 ! Eiköhän kajauteta sen kunniaksi oikein yhteislaulu siellä ruutujen ääressä..?!? Ja lahjat voi faxata tuon samaisen palaute-sivun kautta, kaikki välitetään avaamattomana Kallelle.. köhöm..tuota..juu!